Tahnat loihtivat arkiruokiin nopeasi uutta ilmettä ja tekevät peruspöperöistäkin astetta maukkaampia. Nappaa tästä ohjeet viikon varrelle.
Maanantai
Pinaattipesto-vuohenjuustopasta
Helppo
30-60 min
Voiko viikko mainiommin alkaa kuin verrattomalla kasvisruoalla? Ihana pestokastike syntyy pinaatista, basilikasta ja mintusta sekä oliiviöljystä ja parmesaanista. Silppua yrtit veitsellä sen sijaan että surauttaisit ne sileäksi tehosekoittimessa. Näin niiden maku tulee voimakkaammin esille. Lisää pesto keitetyn pastan joukkoon ja viimeistele vuohenjuustolla sekä kirsikkatomaateilla.
Tiistai
Paahdettu lohi, avokadotahna ja verigreippisalaatti
Keskitaso
30-60 min
Makeankirpsakka verigreippisalaatti ja täyteläinen avokadotahna sopivat täydellisesti paahdetun lohen seuraan. Raikas ateria maistuu mainiolta sellaisenaan, nälkäisempi keittää lisäksi myös kvinoaa, riisiä tai perunoita.
Keskiviikko
Porkkana-appelsiinikeitto
Helppo
alle 30 min
Keskiviikkona keitetään veikeä vegesoppa porkkanoista. Maun siihen tuovat appelsiini, inkivääri ja kookos. Alta puolen tunnin valmis keitto viimeistellään yrteillä ja nokareella paksua jogurttia. Voit myös paahtaa edellispäivän kuivahtaneesta leivästä krutonkeja tai höystää sopan herkuksi kourallisella pähkinöitä tai siemeniä.
Torstai
Broileri-bulgursalaatti
Helppo
30-60 min
Torstain ruokaisa salaatti syntyy keitetystä bulgurista sekä kanasta, paprikasta, tomaateista ja kourallisesta oliiveja. Limetti, tuoreet yrtit ja chili tuovat mukavasti makua, mutta salaatin todellinen juju on pehmeä kastike, joka tehdään avokadosta, jogurtista ja vuohenjuustosta.
Perjantai
Chorizopyttipannu ja vuohenjuustokreemiä
Keskitaso
30-60 min
Chorizopyttipannu maistuu viikonlopun alkaessa. Pilko pannulle makkaran lisäksi perunoita, omenaa ja sipulia tai tähteitä viikon varrelta ja mausta makoisaksi kurkumalla sekä paprikajauheella. Pehmeä avokadokreemi sopii täydellisesti mausteisen makkaran seuraan.
Lauantai
Ranskankermalla kuorrutettu uunikirjolohi ja kapris-perunamurskaa
Helppo
yli 60 min
Klassinen uunilohi on täydellistä lauantairuokaa: helppoa, nopeaa ja maultaan vailla vertaa. Fenkolinsiemenillä sekä sitruunalla ja tillillä maustettu ranskankerma höystää kalan meheväksi. Kaverina maistuu perunamurska, jonka kaprikset ja tilli loihtivat astetta makoisammaksi. Loraus oliiviöljyä tekee ruoasta maagisen hyvää.
Sunnuntai
Mausteinen lihapata
Keskitaso
yli 2 h
Sunnuntainen ruoka hautuu hitaasti uunissa. Mausteiseen lihapataan tulee paitsi naudanlihaa, myös porkkanoita, sipulia ja juuriselleriä. Maun tuovat kardemumma sekä laakerinlehdet, yrtit ja loraus punaviiniä. Ainekset kipataan aamulla pataan, tyrkätään uuniin ja sitten vain odotellaan herkkuruoan valmistumista. Välissä ehtii mainiosti nauttia laskiaissunnuntain ulkopuuhista.
Vadelmakiisseli ja mascarponekermaa
Helppo
30-60 min
Milloin viimeksi keitit kiisseliä? Kielen vievä klassikko keitetään tällä kertaa vadelmista ja päivitetään nykyaikaan mascarponekermalla. Tämä jälkkäri sulattaa herkkusuiden sydämet vauvasta vaariin.